Luontoretki Seitsemiseen 26.6.2016

Seitsemisen luonnonpuistossa on noin 60km erilaisia reittejä eri kuntoisille ihmisille. Siellä pääsee jonkin matkaa myös pyörätuolilla. Harri oli valinnut meille melko helppokulkuisen ja lyhyen Saari-Soljasen reitin
Saari-Soljanen, 2,0 km, kertoo suomalaisesta suoluonnosta ja sen monimuotoisuudesta. Löytyypä polun varrelta vanhoja soihin liittyviä uskomuksia ja tarinoitakin. Polku lähtee Saari-Soljasten pysäköintialueelta. Soljasten alue on yksi laajimpia luonnontilaisia suoalueita Seitsemisen kansallispuistossa. Suo-osuudet on pitkostettu, joten polulla pärjää lenkkitossuilla. Osa luontopolusta, n. 0,5 km, soveltuu lastenvaunuille ja pyörätuolille.
Aivan ensimmäiseksi meitä hellittiin Harrin keittämillä nokipannukahveilla ja olihan se Matti hommannut pullaakin tarjolle. Tulikuuma kahvi maistui tosi hyvältä kun kaikkilla tuntui olevan vähän viluinen olo koska sää oli melko sateinen ja kylmä.
Sitten koko porukka lähti Saari-Soljasen kiertoon...
...ja vielä viimeinen silmäys karttaan että mihinkähän sitä oikein ollaan menossa.
Reitti kulki aluksi niin leveänä että pyörätuolillakin oli mahdollista olla mukana mutta vain noin 700m.
Sitten reitti muuttui pitkospuille.
Maisemat muuttuivat samaan tahtiin kuin polku, jota kuljimme.
Välillä tie oli näinkin leveä.
Suopursut kukkiavat ja lintujakin olisi pitänyt näkyä vaan ei näkynyt muuta kuin opastekilvissä.
Suojärviä oli useita.
Lopuksi Harri kehoitti meitä etsimään puun, johon voisimme nojata. Hän kehoitti sulkemaan silmät ja antaa ajatusten kulkea vapaasti ja olemaan siinä kaksi minuuttia hiljaa.
Teimme työtä käskettyä ja tunsimme saavamme paljon hyvää energiaa. Varmasti niin onkin jos saa harjoitella jonkin aikaa ihan yksinään.
Sitten keräännyimme taas taukotuvalle, mutta se oli saanut jo uudet asukit...
... joten meidän piti paistaa makkaramme ulkona nuotiolla. Onneksi sade oli hiukan tauonnut niin että ulkonakin saattoi makkaransa syödä.
Jotkut onnekkaat mahtuivat syömään makkaransa sisätiloissa. Tämä oli puheenjohtajan oikeus ja se hänelle suotakoon.
Seuraava kohteemme oli Seitsemisessä sijaitseva Koveron perinnetila.
Koveron kruununmetsätorppa perustettiin virallisesti vuonna 1859, vaikka paikalla lienee asuttu jo vuosi aiemmin. Tila pysyi asuttuna aina 1960-luvun loppupuolelle asti.
Kukoistuskautenaan, 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, Koveroa asutti Ananias Kovero perheineen. Talonväen lisäksi pirtin lattialla majoittui talvisin hakkuumiehiä lähiseudun savotoilta. Elämä oli työntäyteistä, mutta sittenkin hyvää, kuten Koveron tyttäret myöhemmin muistelivat.
Sotien jälkeen tilanpito alkoi hiljalleen hiipua. Tila siirtyi takaisin valtiolle, kun Metsähallitus osti sen vuonna 1970.
Nykyisin Kovero on osa Seitsemisen kansallispuiston kulttuurimaisema-aluetta ja sitä on entisöity mahdollisimman tarkoin vastaamaan perinteisen hevosmaatalouden aikaa eli noin vuosia 1927 - 1941.
Entisöinti- ja muita tilan töitä on toteutettu paljon talkootyönä, muttei varmaankaan näillä aitassa olevilla vanhoilla työkaluilla.
Koveron vanha viljamakasiini.
Nykyisin Koverossa on muutamia lehmiä, joita ei lypsetä ollenkaan.
Koveron jälkeen suuntasimme Raimon kyydissä kotimatkalle ja taas saimme paljon uutta vanhaa tietoa perinteisistä asioista. Kiitos kaikille osallistujille.