Retki Järvenpään-Tuusulan seudulle 3.8.2016

Ainola
Ainolan ruokasalin vihreä takka
Ainolan yläkerran makuuhuone
Ainolan keittiö
Aino Sibeliuksen suunnittelema Ainolan sauna
Aleksis Kiven syntymäkoti
Aleksis Kiven syntymäkoti
Manselaisia Aleksis Kiven kodissa
Näkymä kodin ikkunasta
Kaappikello, josta on jäljellä ainoastaan kellotaulu, koska puinen kaappi osuus on palanut
Aleksisin metsästyslaukku
Tuvan iso pöytä, jolla isä-räätäli istui ja ompeli
Aleksis Kiven äidin käyttämä kaulauslaite ja-tukki, jolla mankeloitiin vaatteet ja lakanat
Tuusulan kirkko
Tuusulan kirkon alttari
Tuusulan kirkon seinävaate
Seinävaatteen terkstilaatta
Aleksis Kiven hauta
Pekka Halosen hauta
Työläiskotimuseon pihassa Tuusulan Eläkkeensaajien puheenjohtaja Jorma Sulander, Järvenpään Eläkkeensaajien puheenjohtaja Viljo Smed sekä medän oma puheenjohtajamme Veikko Lahti
Työläiskotimuseo
Työläiskotimuseon keittiö
Työläiskotimuseo Ahjo ja alasimia
Työläiskotimuseo Tervanpolttopata
Työläiskotimuseo Päreiden höyläämistä
Työläiskotimuseo Manselaisia pihassa

 

Ainola

 

Kun arkkitehti Lars Sonck (hän suunnitteli myös Tampereen Tuomiokirkon) ryhtyi suunnittelemaan Ainolaa, Jean Sibeliuksella oli kaksi toivomusta: hän halusi työhuoneensa ikkunasta näköalan Tuusulanjärvelle ja ruokasaliin vihreän takan. Niin tehtiinkin. Taloon muutettiin syksyllä 1904, jota ennen Sibeliukset olivat asuneet kymmenessä eri osoitteessa. Alakerrassa olivat säveltäjämestarin työhuone, ruokasali, kaksi makuuhuonetta, keittiö ja apulaisten huone. Tässä vaiheessa heillä ei ollut vielä varaa rakentaa yläkertaa asuttavaksi.

Yläkerta valmistui 1911 kun perheen 6. tytär Heidi syntyi. Hirsiseinät tapetoitiin ja kalusteet hankittiin ajan porvarisperheen tyylin mukaan. Salissa oli kallis flyygeli, jonka Sibeliuksen ihailijat olivat hankkineet hänelle lahjaksi, mutta kun velkojat aikanaan saivat kuulla tästä soittimesta, he aikoivat tulla hakemaan sen pois. Kansalaiset vihastuivat ajatuksesta ja keräsivät rahaa, jotta Sibelius sai pitää soittimensa.

Talossa on seinillä maalauksia Ainosta ja Jeanista, jotka Eero Järnefelt (Ainon veli) on maalannut sekä taulu nimeltä ”Lapsen kuokema”. Se oli heille kovin rakas, koska se muistutti heitä tyttärestä, joka menhtyi alle kaksi vuotiaana lavantautiin.

Lisäksi salissa on pronssiveistos Jannesta, jolla on tuima ilme ja Janne itse oli huolissaan, mitä lapset ajettelevat kun aina näkevät vain tuon tuimailmeisen isän, koska hän oli niin paljon matkoilla. Hän laittoi omin kasin patsaalle käteen hevosenkengän, mikä hänen mielestään teki hänestä lempeämmän.

Vesijohtoa ei talossa ollut Jean Sibeliuksen aikana, sillä hän ei halunnut sävellystyönsä häiriintyvän. Vesijohdot tulivat vasta vuonna 1963. Sähkö saatiin taloon vasta vuonna 1918, puhelin sen sijaan hankittiin pian talon valmistuttua vuonna 1904.

Ainolan kokonaisuuteen kuuluu oleellisena osana myös Aino Sibeliuksen lähes omin käsin raivaama ja istuttama puutarha ja Ainon suunnittelema saunarakennus. Aino oli hyvin sivistynyt nainen, joka puhui viittä eri kieltä.

Kun Jean Sibelius kuoli 20. syyskuuta 1957 hänet haudattiin Ainolan omenapuutarhaan. Hautakiven suunnitteli hänen vävynsä arkkitehti Aulis Blomstedt. Sibelius oli ensimmäinen, joka hauta on hautausmaan ulkopuolella. Aino haudattiin samaan hautaan 12 vuotta myöhemmin.

Nykyinen Ainolan päärakennus ympäristöineen on jätetty kaikilta osiltaan siihen asuun kun se oli isäntäväen eläessä.

Aleksis Kiven syntymäkoti

Stenvallin talon rakensi kirjailijan isä, räätäli Erik Stenvall vuonna 1824 aivan Palojoen kylän keskustaan. Talon komeus on aikojen kuluessa herättänyt kysymyksiä rakennustöiden rahoittajasta. Asiaa on selitetty sekä perheen yhteyksillä Raalan kartanoon että Nurmijärven rosvoihin.

Kun Stenvallin talo vanhempien kuoleman jälkeen 1860-luvulla huutokaupattiin, Kivi olisi halunnut ostaa sen itsellensä, mutta joutui rahavaikeuksien vuoksi luopumaan suunnitelmasta. Emanuel-veljen ostettua talon Kivi kirjoitti tälle: "Hyyrä muille tupa ja ali-kammari, mutta anna vinnikammari minun haltuuni..." Emanuel joutui kuitenkin myymään talon ja Kiven toive jäi toteutumatta.

Talon osti työmies Lemmi, joka myi sen edelleen 1880-luvulla tai viimeistään vuonna 1890 Johan Grothille. Groth perusti taloon Palojoen ensimmäisen kyläkaupan. Kauppapuotia varten rakennukseen tehtiin suuria muutoksia: yläkerta purettiin, huonejakoa muutettiin ja sisäänkäynti siirrettiin rakennuksen toiselle puolelle.

Aleksis lähti 12-vuotiaana Helsinkiin opintielle, mutta kotimökki ympäristöineen säilyi hänelle rakkaana koko elämän ajan. Kun Aleksis tuli Helsingistä käymään kotona hän kirjoitti talon vinttikamarissa.


 

Aleksis Kiven elämästä

Aleksis Kivi syntyi 10.10.1834 ja kuoli 31.12.1872. Sanotaan että hän eli vain syksystä jouluun. Hän oli siis vain 38-vuotis kuollessaan. Aleksilla oli kolme vanhempaa veljeä ja yksi nuorempi sisko, joka kuoli 13-vuotiaana lavantautiin.

Aleksin lapsuus oli hyvin onnellista aikaa. Hän sai liikkua vapaasti Palojoen metsissä metsästäen kaikenlaista pienriistaa.

12-vuotiaana Aleksis lähti Helsinkiin opiskeleman koska hän oli erittäin lahjakas ja tiedonhaluinen, mutta hän ei oikein kotiutunut Helsiinkiin, jossa häntä kiusattiinkin koska hän oli köyhä ja siihen aikaan lähes kaikki opiskelijat olivat rikkaista perheistä.

Hän kuitenkin kirjoitti ylioppilaaksi ja oli Palojoen ensimmäinen ylioppilas. Tämän jälkeen hän kirjoittautui Helsinkin Yliopistoon lukemaan estetiikkaa ja suomenkieltä, mutta opinnot jäivät kesken.

1860 Aleksis muutti Siuntioon Fanjunskarsin sotilastorppaan Charlotta Lönnqvistin luo. Tämä mahdollisti sen että Aleksis kehittyi kansalliskirjailijaksi, koska muuten hän olisi ollut käytännöllisesti katsoen taloudellisella tuuliajolla parhaina luomisvuosinaan.

Charlotta oli 20 vuotta Aleksia vanhempi, mutta silti huhuttiin heidän romanssistaan, mutta mitään näyttöä siitä ei ole.

1870 julkaistiin Aleksis Kiven Seitsemän Veljestä kolmessa osassa. Se sai murska arvostelut ja pahinta kritiikkiä esitti Helsingin Yliopiston kirjallisuuden ja suomenkielen professori August Alqvist. Oli hänen mielestään pöyristyttävää että joku kirjoitti suomenkielellä ja vielä murteella. Kirja oli hänestä Suomen kirjallisuuden häpeäpilkku.

Aleksis masentui ja ahdistui sekä sai hallusinaatioita niin että hänet toimitettiin Lapinlahden mielisairaalaan 1871. Siellä olivat siihen aikaa käytössä todella julmat hoitometodit. Aleksis sai nk. vesihoitoa, jossa hänet pantiin pakkopaitaan ja kaadettiin päälle vuorotellen kuumaa ja kylmää vettä. Näin uskottiin pahan poistuvan hänen kehostaan. Kuten arvata saattaa hoito vain pahensi tilannetta. Aleksis oli aikaisemmin rakastanut uimista ja vesillä oloa, mutta tämän jälkeen hän ei enää koskaan mennyt veteen.

Albert veli pelasti hänet ja otti kotiinsa asumaan Tuusulaan, mutta tilanne ei juurikaan muuttunut, koska veli asui pienessä mökissä peheineen ja sairas veli ei mitenkään parantanut asumismukavuutta.

Aleksis kuoli 1872 hyvin sairaana sekä fyysisesti että henkisesti heikossa kunnossa.

 

 

Tuusulan kirkko

 

Tuusulan kirkko on valmistunut vuonna 1734 ja se on Helsingin lähialueen vanhimpia puukirkkoja. Kirkon suunnittelijaa ei tiedetä varmasti, mutta korjausten suunnitteluun osallistuneita arkkitehteja ovat muun muassa lääninarkkitehti Jean Wik, joka suositteli ikkunoiden ulkoasun muuttamisen goottilaistyyliseksi 1850-luvun korjauksessa Ernest Albin Kranck, joka suunnitteli 1900-luvun alun peruskorjauksen ja Dag Englund, joka vastasi vuonna 1952 toteutetusta kirkon penkkien istuinmukavuuden parantamisesta kasvattamalla penkkien riviväliä ja leventämällä istuimia.

 

Kirkko on pohjamuodoltaan tasavartinen ristikirkko, jossa sakaristo on ristinurkkauksessa. Kirkon aumatun paanukaton lappeet ovat jyrkät ja kohoavat korkealle, myös sisällä tynnyriholvit ovat korkeat. Parville valoa antavat paanukaton ikkunakomerot eivät ole alkuperäiset. Eteiset ovat harjakattoiset.


Alttaritaulun ympärillä olevat lasimaalaukset ovat vuodelta 1937 ja ne ovat Paavo Leinosen maalaamia.

Kirkossa on ollut sähkövalaistus vuodesta 1923 ja sähkölämmitys vuodesta 1952. Kirkossa on tilaa 480 hengelle.

Kirkon ensimmäiset urut olivat vuodelta 1875, mutta ne uusittiin jo vuonna 1891. Urut ostettiin Kristiinankaupungista Carl Erik Bölimgiltä, joka oli mahdollisesti myös niiden rakentaja. Vuonna 1895 ne myytiin 600 markalla Vanajan kirkkoon, josta ne päätyivät vuonna 1912 Seurasaaren ulkoilumuseon museokirkkoon. Nykyiset urut ovat vuodelta 1971, 21-äänikertaiset ja Kangasalan urkutehtaan rakentamat kuten lähes kaikissa Suomen kirkoissa olevat urut.

 

Tuusulan kirjkon hautausmaalta löytyy Aleksis Kiven hauta, joka ei alunperin ole ollut ollenkaan näin komealla kivellä varustettu vaan hyvinkin vaatimaton. Ylioppilaat ovat lupautuneet huolehtimaan Aleksis Kiven haudasta.

Hautausmaalla sijaitsee myös taiteilija Pekka Halosen hauta.

 

Tuusulan Työläiskotimuseo

Työläismuseon pihassa tapasimme Tuusulan ja  Järvenpään Eläkkeensaajien edustajia kahvittelun merkeissä. Kaikkien kolmen yhdistyksen puheenjohtajat kertoivat oman yhdistyksensä toiminnasta ja vaihtoivat "lahjoja".

Suntion asunnoksi  rakennettiin kirkon valmistuttua tupa kirkonmäelle 1800 luvulla. Tuvan katossa riippuivat ruumislaudat ja talvisaikaan ruumiit sulatettiin siellä ruumiinavausta varten. Suntion tuvassa saivat pitkämatkalaiset käydä lämmittelimässä ja jopa yöpyäkin.

Vuonna 1940, kun suntio charlotta oli kuollut tammikuussa, taloon sijoitettiin evakkoja. Rakennuksen vanha osa purettiin 1950-luvulla. Rakennus myytiin 1981 Tuusulan kunnalle ja Tuusulan Työläiskoti yhtdistys jatkaa edelleen museotoimintaa.

Museosssa järjestetään työnäytteita entisajoilta kuten esimerkiksi tervanpolttoa, päreiden höyläystä, villan keräystä ja sepän taontaa, joita manselaisetkin saivat nähdä paitsi tervahautaa ei ollut.

 

Iso kiitos retkemme onnistumisesta Tuusulan ja Järvenpään Eläkkeensaajille sekä Matille ja Helville, joka aina viitsii hauskuttaa automatkojamme hauskoilla vitseillänsä. Kiitos kuuluu myös kaikille retkeen osallistuville ja tervetuloa uusille retkille.

Omasta puolestani kiitän Hans Lehtelää, Tuusulan työläiskotimuseon kotisivujen ylläpitäjää, joka ystävällisesti lähetti minulle kaikki ne kuvat, jotka tässä koskevat Tuusulaa.

 

Kirjoittanut: Sinikka Pöyry